keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Luulin ennen että jossain mitataan tarkalleen milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen

Maailman paskin tunne on pettymys. Varsinkin, kun on pettynyt itseensä pahasti. Vaikka ihmiset ovat erehtyväisiä, niin omat virheet on hankala antaa itselleen anteeksi. Jälkeenpäin on aina hyvä jossitella. JOS olisin tehnyt noin, olisiko näin tapahtunut. JOS en olisi tehnyt noin, oltaisiinko nyt tässä? Niinpä niin. Jos.


Parasta tässä on se, että mitään vakavaa ei ole tapahtunut. Oon vaan onnistunut luomaan itselleni kauheet paineet kaikesta ja paineet luovat paniikinomaisen jännityksen josta ei pääse yli eikä ympäri. Mun elämäntyyli on ollut monesti inhottavissa asioissa se, että mennään sieltä mistä aita on matalin. Nyt ei oo kiertotietä eikä sieltä aidan alta oikein mahdu.


Mitä muuta? Syksy on tullut Ouluun ihan kohinalla, eilen oli hirveä tuuli ja tais tossa jonkun tramppakin lentää sähkötolppaan. On kauhean inhottava katsoa ulos harmaaseen ja sateiseen säähän. Se vielä ruokkii tätä mun huonoa mielentilaa ja itseasiassa tuo sää on samanlainen kuin mun mieli nyt.


Onneksi syksyn musta taivas on ihana ja pimeän takia voi sytyttää hyvällä omatunnolla muutaman kynttilän huoneeseen ja laittaa takkaan tulen. Mulla on itsellä niin helppo jotenkin rentoutua, kun kynttilät palaa. Silloin saan yleensä inspiraation kouluhommiin ja se jos jokin on hyvin harvinaista!


Elämä on välillä kuin syksyn sää. Epävakaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti